”Pakolaiskriisi” yhteiskunnan ja sosiaalityön haasteena : turvapaikanhakijoiden hätämajoitustoiminnan etnografia

Vuoden 2015 aikana Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä yllätti suomalaiset ja Suomen viranomaiset. Turvapaikanhakijoiden määrä vastaanottojärjestelmän valmistautumattomuus synnyttivät kaaosmaisen kriisitilanteen, ja tapahtumien kokonaisuutta alettiinkin yleisesti kutsua ”pakolaiskriisiksi”. Viranomaisten ensimmäiseksi tehtäväksi määrittyi turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen järjestäminen, jonka myötä koko vastaanottojärjestelmä, sitä koskeva lainsäädäntö ja näiden muutospaineet tulivat laajamittaisen julkisen keskustelun ja politikoinnin välineeksi. Hätämajoitustoiminnan arjessa kuitenkin pyrittiin perustarpeiden kuten ruoan ja majoituksen järjestämiseen sekä turvapaikanhakijoiden turvapaikkaprosessien loppuun saattamiseen. Tampereen kaupunki oli yksi muutamista Suomen kunnista, joka ryhtyi turvapaikanhakijoiden ”kriisimajoitukseksi” tarkoitetun hätämajoitustoiminnan järjestämiseen omilla resursseillaan. Tilanne määrittyi kriisiksi, poikkeusoloiksi, joissa otettiin käyttöön poikkeuksellisia toimintatapoja ja -malleja, ja joka tuotti tehtäviä ja haasteita myös sosiaalityölle. Tutkielmassa tarkastellaan etnografisella menetelmällä ensinnäkin sitä, miten turvapaikanhakijoiden ensi vaiheen vastaanotto Tampereen kaupungin ylläpitämissä järjestettiin. Toiseksi, tarkastelen (kriisi)sosiaalityön näkökulmasta sitä, millaisia tehtäviä ”pakolaiskriisiksi” nimetyn laajamittaisen maahantulon konteksti määrittää sosiaalityölle. Näitä tehtäviä jäsennän Doreen Elliottin katastrofisosiaalityön interventiomallin pohjalta, ja sen mukaisesti paikannan sosiaalityön tehtäviä sosiaalisen, taloudellisen, poliittisen ja inhimillisen investoinnin kautta. Totean, että suomalaisenkin yhteiskunnan yllättänyt ”pakolaiskriisi”, joka toisaalta on myös turvapaikanhaki-joiden kohtaama henkilökohtainen ja yhteisöllinen kriisi, on ”moderni kriisi”, johon kuitenkin tietyin edellytyksin ja sovelluksin sopivat myös perinteisemmän sosiaalityön toimintamallit sekä kriisi- ja katastrofityön interventiot, käytännöt ja arvovalinnat. ”Pakolaiskriisissä” ja vastaavissa poikkeustilanteissa sosiaalityön ydinosaaminen ja asiantuntemus olisi mahdollista - ja tarpeen - valjastaa tehokkaammin käyttöön paitsi vastaanottojärjestelmän ja lainsäädännön kehittämiseksi, myös turvapaikkaprosessissa olevien hyvinvoinnin sekä laajamittaisen maahanmuuton kontekstissa arkityötään tekevien työntekijöiden työn mielekkyyden ja tuloksellisuuden parantamiseksi